Olet luultavasti nähnyt kymmeniä ruotsalais-kiinalaisen sähköautovalmistajan edustajia pääkaupunkiseudun ruuhkissa ja Lauttasaaren rantaparkkipaikoilla. Mutta kuinka nopeasti brändin edustajien määrä todellisuudessa harvenee, kun suuntaamme Kehä III:n ulkopuolelle kohti pohjoista? Sukelsimme yli gigatavun kokoiseen Traficomin rekisteridataan analysoidaksemme kunkin rekisteröidyn auton postitoimipaikan ja kuntaindeksin. Selvitimme täsmälleen, mihin upea ja virtaviivainen Polestar-autokantamme nykyisellään kartalla sijoittuu.
Datan paljastama totuus on talousmaantieteellisesti äärimmäisen polarisoitunut: rekisteröinnit ovat lähes täydellisesti keskittyneet maan eteläiseen kasvukolmioon, mikä korostaa paitsi asukastiheyden, myös sähköistymisen voimakkaita alueellisia tilastoeroja. Koko maan 9 871 rekisteröidystä autosta huimat 1 515 yksilöä on virallisesti ilmoitettu pelkästään Helsingin postinumeroalueille. Kun tähän massaan lisätään Espoon 927 ja Vantaan katuverkostossa lataavat 567 autoa, pääkaupunkiseutu pitää leijonanosaa koko valtakunnan markkinasta täysin suvereenisti hallussaan. Etelä-Suomi toimii käytännössä valtavana edelläkävijöiden koelaboratoriona korkealuokkaiselle sähköautoilulle.
Laskiessamme katsettamme pohjoisemmaksi Keski- ja Pohjois-Suomen leveysasteille, muuttuu numeraalinen todellisuus yllättävän karuksi. Jopa suuret asukastihentymät ja kasvavat yliopistokaupungit kykenevät vain pieneen murtosaan etelän luvuista: Tampereelle on kilvitetty 490 ja Ouluun vaivaiset 469 kyseisen merkin yksilöä. Tämä ilmiö tapahtuu huolimatta siitä tosiasiasta, että suuret välimatkat ja pitkät mökkimatkat maanteillä nimenomaisesti puoltaisivat raskaiden, suurikapasiteettisilla akuilla varustettujen sähköautojen hankintaa – jo pelkästään maantieajon verrattoman tasaisuuden ja äänettömyyden ansiosta.
Mitkä tekijät tekevät Uudestamaasta sähköautoistumisen yksinvaltiaan?
- Työsuhdeautoilun vahva keskittyminen: Useiden kansainvälisten suuryritysten pääkonttorit tekevät pääkaupunkiseudusta leasing-rekisteröintien absoluuttisen keskuksen. Nykyaikaiset vihreät yritysarvot edellyttävät lähes poikkeuksetta sähköä työsuhdeautoilijoilta.
- Infrastruktuuri ja julkinen lataustiheys: Kauppakeskusten ja pääväylien varsille sijoitetut, useiden satojen kilowattien tehoiset HPC-suurteholaturit rohkaisevat helsinkiläisiä siirtymään sähköön ilman huolta rantalatauksen aiheuttamasta pullonkaulasta arkipäivän rutiineissa.
- Pysäköintietuudet: Monet suuret etelän kunnat tarjosivat vuosien ajan merkittäviä suoria alennuksia asukaspysäköintiin edistyneen päästöttömyyden nojalla, mikä loi voimakkaan matemaattisen insentiivin polttomoottorista luopumiseen.
Siirtyminen premium-tason sähköautoiluun on aina merkittävä investointi, mutta sen pitkän aikavälin kannattavuus perustuu oikeanlaisen puitteiston rakentamiseen heti autokauppojen jälkeen. Kun oma asuinmuoto – sijaitsi se sitten Oulussa tai Vantaanlaaksossa – sallii älykkään latausaseman asennuksen suoraan autokatoksen seinälle, tulee sähköisestä arkiajosta äärimmäisen saumatonta akuston täyttyessä vaivihkaa yöunien aikana. Vieläkin massiivisempiin tuloksiin pitkäjänteisissä säästöissä päästään silloin, kun kiinteistön rinnalle on solmittu huolella valittu ja alueellisesti kilpailutettu edullisin sähkösopimus. Numerot kuitenkin kertovat omaa armotonta kieltään: Uudenmaan monopoliasema automarkkinoiden murroksessa on toistaiseksi rikkumaton, ja muu Suomi seuraa perässä vuosien varoitusajalla.
